MLL logo

Kaveritoiminnan koulutus / hybridi

Kaveritoiminnan koulutus / hybridi

Tule vapaaehtoiseksi tukihenkilöksi!

Varsinais-Suomen piiri kouluttaa marraskuussa uusia vapaaehtoisia tukihenkilöitä! Mukaan kaivataan hyväsydämisiä aikuisia Varsinais-Suomen alueelta, joilla on aikaa ja halua tukea lasta tai nuorta yhteisen mielekkään tekemisen ja yhdessäolon kautta! Kaveritoiminnan koulutus antaa valmiuden toimia MLL:n vapaaehtoisena tukihenkilönä lapselle tai nuorelle.

Tukihenkilötoiminnan koulutuksessa keskustellaan vapaaehtoistoimintaan ja tukihenkilönä toimimiseen liittyvistä teemoista, sekä käydään läpi toiminnan käytäntöjä ja konkreettisia esimerkkejä tukihenkilötoiminnassa mahdollisesti vastaan tulevista tilanteista. Ilmoittautuneet saavat ennen koulutusta myös muutaman pienen ennakkotehtävän koulutukseen valmistautumista varten. Vapaaehtoisten tukihenkilöiden koulutus on maksuton eikä velvoita vielä mihinkään. Koulutuksen jälkeen toimintaan mukaan haluaville järjestetään soveltuvuushaastattelut.

Koulutus järjestetään ti 2.11. – ti 9.11. välisenä aikana, ja osallistua voi sekä paikan päällä että etänä. Livenä koulutus järjestetään Turussa Perhetalo Heidekenillä, osoitteessa Sepänkatu 3. Etänä mukaan pääsee Zoom-palvelun kautta, ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki vielä erikseen. Koulutusillat ovat aina kello 17.30–20.30.

Halutessasi sinulla on mahdollisuus kouluttautua vapaaehtoiseksi myös perhekummitoimintaan. Ilmoitathan lisätiedoissa, jos olet kiinnostunut myös perhekummitoiminnan koulutuksesta.

Aikataulu:

  • Yhteinen aloituskerta ti 2.11.
  • Perhekummitoiminnan koulutus to 4.11.
  • Kaveritoiminnan koulutus ti 9.11.

Jos haluat kaveritukihenkilöksi, osallistut ensimmäiselle ja kolmannelle kerralle.
Jos haluat myös perhekummiksi, osallistut lisäksi toiselle koulutuskerralle.

Lue lisää Kaveritoiminnasta!
Lue lisää Perhekummitoiminnasta!

 

Lisätietoja antaa:
Tuomas Vuorela
tuomas.vuorela@mll.fi
0447618190

Katja Tamminen
katja.tamminen@mll.fi
0445355160

Ilmoittaudu koulutukseen!