MLL logo

Perhekahvilan ohjaajan osaamismerkki

MLL:n perhekahvilassa vanhemmat tutustuvat paikkakunnan muihin, samassa elämäntilanteessa oleviin vanhempiin ja lapset saavat ikäistään leikkiseuraa. Perhekahvilassa jutellaan ja kahvitellaan, leikitään lasten kanssa ja kuullaan asiantuntija-alustuksia. Perhekahvilan ohjaaja suunnittelee toimintaa yhdessä perhekahvilan kävijöiden kanssa. Perhekahvilat syntyvät vanhempien omasta aloitteesta ja toimivat suurimmaksi osaksi vapaaehtoisvoimin. Perhekahvila on avoinna yleensä aamupäivisin 1–2 kertaa viikossa, pari tuntia kerrallaan. Perhekahvilan ohjaajat voivat vuorotella työssä.

 

Perhekahvilan ohjaaja

• osaa suunnitella ja toteuttaa perhekahvilatoimintaa yhdessä kävijöiden kanssa

• tuntee ryhmädynamiikan periaatteet ja osaa ohjata ryhmää

• osaa huolehtia tilojen siisteydestä ja turvallisuudesta

• osaa suunnitella ja hankkia tarjottavat

• tuntee perhekahvilan ohjaamisen säännöt

• osaa raportoida toiminnasta paikallisyhdistyksen hallitukselle

• osaa arvioida ja kehittää toimintaa keräämällä palautetta ja kehittämisehdotuksia sekä tekemällä itsearviointia

• tuntee ammatillisen tuen mahdollisuuden sekä osaa hyödyntää sen eri kanavia

• osaa markkinoida toimintaa monikanavaisesti

• osaa hoitaa perhekahvilan hallintoon ja talouteen liittyviä asioita, kuten menojen ja tulojen kirjaaminen ja kävijöiden tilastointi

 

Perhekahvilan ohjaaja tuntee MLL:n arvot ja hyvän kohtaamisen periaatteet sekä osallisuuden ja osallistumisen merkityksen.

 

Osaamismerkkiin oikeuttavan toiminnan laajuus ja kesto yhteensä vähintään 28 tuntia:

  • MLL:n perhekahvilaohjaajakoulutuksen (4 opetustuntia) tai Perhekahvilaohjaajan verkkokurssin hyväksytty suorittaminen

  • MLL:n perhekahvilan ohjaamista käytännössä vähintään 6 kertaa

Perhekahvilan ohjauskerta kestää 2 tuntia sekä valmistelu (mm. siistiminen ja hankinnat) 2 tuntia, yhteensä 4 tuntia. Vaadittava ohjauskokemus yhteensä 24 tuntia (6x4 tuntia).

Osaamismerkki vastaa useimpien oppilaitosten opintopistejärjestelmässä 1 opintopistettä ja EQF-vaativuustasojärjestelmässä tasoa 4.