MLL logo

Kerhon ohjaajan osaamismerkki

MLL järjestää eri-ikäisille lapsille muun muassa musiikki-, liikunta- ja kuvataidekerhoja. Vapaaehtoinen kerhon ohjaaja on ammattinsa tai harrastuneisuutensa kautta perehtynyt ohjaamansa kerhon sisältöihin. MLL:n kerhoissa lapset ovat ohjaajan ohella suunnittelemassa kerhotoimintaa. MLL:n kerhoihin ovat kaikki lapset tervetulleita. Jokainen lapsi on yhtä arvokas ja kerhoissa lapset voivat harrastaa ilman kilpailua tai suorituspaineita. Tärkeintä on leikki, ilo ja osallisuus.

 

Kerhonohjaaja

• osaa suunnitella ryhmän toimintaa ja osaa ohjata ryhmää

• osaa toimia lapsilähtöisesti ja tukea lapsen osallisuutta

• tuntee MLL:n kerhotoiminnan kasvatukselliset lähtökohdat

• osaa toimia itsenäisesti

• osaa arvioida ja kehittää toimintaa keräämällä palautetta ja kehittämisehdotuksia sekä tekemällä itsearviointia.

• osaa markkinoida toimintaa monikanavaisesti

• osaa hoitaa kerhon hallintoon ja talouteen liittyviä asioita, kuten hankintojen kirjaaminen ja kävijöiden tilastointi

 

Kerhonohjaaja tuntee MLL:n arvot ja hyvän kohtaamisen periaatteet sekä osallisuuden ja osallistumisen merkityksen.

 

Osaamismerkkiin oikeuttavan toiminnan laajuus ja kesto yhteensä vähintään 30 tuntia:

  • MLL:n koulutuksen (9 opetustuntia) hyväksytty suorittaminen

  • MLL:n kerhon ohjausta 6 toimintakertaa

Kerhonohjauskerta kestää noin 2 tuntia ja valmistelu noin 1,5 tuntia, yhteensä 21 tuntia.

Osaamismerkki vastaa useimpien oppilaitosten opintopistejärjestelmässä 1 opintopistettä ja EQF-järjestelmässä tasoa 4.